Aikamoista vuoristorataa tämä olotila. Keskimäärin joka toinen päivä saan uskoteltua itselleni, että kaikki on hyvin, meille tulee vauva. Joka toinen päivä sitten taas epätoivo iskee, miten tässä voisi käydä hyvin? Kyseessä olen kuitenkin minä ja minun epätoimiva kroppani. Olen aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen tästä raskaudesta, nuo aiemmista kokemuksista nousevat pelot vaan pääsevät liian usein pinnalle.
Kutsua alkuraskauden ultraan vielä odotellaan. Kuvittelin, että se tulisi piankin (viikko sitten lääkäri asiaa lupasi eteenpäin laittaa), mutta ei vielä ole näkynyt. Ehkä se helpottaisi edes hiukan, jos tässä vaiheessa kaiken näkisi olevan hyvin. Neuvola-aikaan on vielä vajaa kolme viikkoa. Eipä sinne minulla mikään kiire olekaan. Np-ultraankin sain jo ajan, se on sitten tasan viikolla 12.
Pahoinvointi on jo aikamoista. Vielä ei ole tarvinnut pönttöä käydä halailemassa, mutta taitaa sekin päivä jo lähestyä. Ei kyllä haittaa yhtään, ihanaa vaan tuntea, että jotain on meneillään :) Väsymyksen määräkin on aika uskomatonta. Tänään meinasin nukahtaa töissä kesken hommien pöydän viereen. 1,5 kilometrin matka töihin tuntuu maratoonilta. Luget taas aiheuttavat turvotusta ja näytän kaiken aikaa siltä, että olisin jo ainakin pari-kolme kuukautta pidemmällä :) Millä ihmeellä tuon mahan vaan pitää vielä piilossa? Töissä se onneksi käy helposti, kun työvaatteet ovat niin väljiä, mutta viikonloppuna pitäisi mennä mökkeilemään ja mietin vaan, että mihin ihmeeseen mahani saunassa piilotan? Vielä kun en haluaisi kovinkaan monen tietävän. Mutta tosiaan, näistä "ongelmista" ei voi olla muuta kuin onnellinen :)
Tänään on 6+1.
-Sunna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti