Mielessä on viimepäivinä pyörinyt kovasti lapsettomuuspolin
lääkärin sanat: "Tällä historialla on todella epätodennäköistä, että
tulette koskaan onnistumaan..." Miten kukaan lääkäri voi sanoa noin??!!
Varsinkin, kun hänellä ei ollut mitään testituloksia tms, johon tuon
väitteen olisi perustanut. Ymmärrän kyllä, että ei lääkäritkään halua
turhia lupailla tai turhaa toivoa antaa, mutta oli mielestäni aika tylyä
kiskaista matto tuolla tavalla jalkojen alta. Varsinkin, kun nyt luojan
kiitos näyttää kovasti siltä, että tuo lääkäri oli väärässä. Onneksi
nuo ultrat teki toinen lääkäri, enkä tuon kanssa ole joutunut tekemisiin
toistamiseen. Olisin meinaan varmasti avautunut siitä epätoivosta,
minkä lääkärin sanat minulle ja miehelle aiheuttivat muutamaksi
viikoksi. Ja aivan turhaan.
Alavatsa on ollut todella
arka viimeisen pari viikkoa. Farkkuja en ole voinut pitää jalassa enää
hetkeen, kun ne painavat todella kurjasti (vaikka maha ei olekaan
varsinaisesti kasvanut). Niinpä kävin yhtenä päivänä ostamassa itselleni
äitiysfarkut. Sovituskopissa itseäni peilaillessa pillahdin yhtäkkiä
itkuun. Ihan käsittämätöntä, ihanko tosiaan se olen minä, joka tässä nyt
itselleen äitiysvaatteita on ostamassa? Niin paljon haaveita ja
toiveita, pettymyksiä ja epätoivoa, ja nyt ollaan tässä! Koskaan ennen
raskauteni ei ole ollut näin pitkällä (siis niin, että alkiokin olisi
kunnossa)! Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että alkiosta on tullut sikiö.
Uskomatonta, ihanaa! Toisinaan pelästyn, että tämä kaikki onkin unta,
mutta jos niin on, ei saa herättää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti