Sydänäänet

Ostin kaverilta jo muutama viikko sitten dopplerin ja voin kyllä sanoa, että itselleni ja mielenrauhalleni tuo laite on ollut pelastus! Vähäoireisina aikoina on niin kovin epäuskoinen olo raskauden suhteen, että hulluksi tulisin, jos ultraa joutuisin odottelemaan. Ja miten paljon helpompi toiseen ultraankin oli mennä, kun pari päivää aiemmin olin kuullut sydänäänet.

Tuota ultriin menemiseen liittyvää paniikkia on vaikea kuvailla. Raskaudesta ei tosiaan tiedä vielä monikaan ihminen, mutta yksi kaveri aina ennen ultria hehkuttaa, että enää muutama päivä, niin pääset katsomaan vauvaa! Itse kun en vaan osaa ajatella asiaa noin. Ultrat ovat aina ennen olleet minulle toimenpiteitä, joista seuraa vaan epätoivoa ja tuskaa. Eipä siitä pelosta ole eroon päässyt, vaikka nyt jo kahdesti olen saanut hyviä uutisia. Ne sekunnit, kun lääkäri aloittaa ultrauksen eikä vielä sano mitään, ovat maailman pisimpiä.

Mutta sydänäänistä, ensimmäisen kerran kuulin sydänäänet jo rv 8+0. Silloin ne kuuluivat vaimeina ja vain hetken aikaa, joten ajattelin vain kuvitelleeni koko asian. Olihan se nyt tosi aikaista. Mutta muutaman päivän kuluttua kuulin äänet uudelleen, eikä niistä kyllä voinut erehtyä. Sydänäänien kuunteluunkin liittyy aika ristiriitaisia tunteita. Joka kerta pelottaa, että jos ne eivät tällä kerrralla löydykään. Toisinaan niitä joutuu jonkin aikaa etsimään, mutta onneksi ne ovat joka kerralla lopulta löytyneet. Siinä vaiheessa helpotuksen määrä on aivan valtaisa. Mieskin on ihan innoissaan sydänäänistä. Niiden kuuntelu on tehnyt tästä kaikesta miehellekin jotenkin paljon konkreettisempaa.

Lääkäriangstia ja sovituskoppi-itkut

Mielessä on viimepäivinä pyörinyt kovasti lapsettomuuspolin lääkärin sanat: "Tällä historialla on todella epätodennäköistä, että tulette koskaan onnistumaan..." Miten kukaan lääkäri voi sanoa noin??!! Varsinkin, kun hänellä ei ollut mitään testituloksia tms, johon tuon väitteen olisi perustanut. Ymmärrän kyllä, että ei lääkäritkään halua turhia lupailla tai turhaa toivoa antaa, mutta oli mielestäni aika tylyä kiskaista matto tuolla tavalla jalkojen alta. Varsinkin, kun nyt luojan kiitos näyttää kovasti siltä, että tuo lääkäri oli väärässä. Onneksi nuo ultrat teki toinen lääkäri, enkä tuon kanssa ole joutunut tekemisiin toistamiseen. Olisin meinaan varmasti avautunut siitä epätoivosta, minkä lääkärin sanat minulle ja miehelle aiheuttivat muutamaksi viikoksi. Ja aivan turhaan.

Alavatsa on ollut todella arka viimeisen pari viikkoa. Farkkuja en ole voinut pitää jalassa enää hetkeen, kun ne painavat todella kurjasti (vaikka maha ei olekaan varsinaisesti kasvanut). Niinpä kävin yhtenä päivänä ostamassa itselleni äitiysfarkut. Sovituskopissa itseäni peilaillessa pillahdin yhtäkkiä itkuun. Ihan käsittämätöntä, ihanko tosiaan se olen minä, joka tässä nyt itselleen äitiysvaatteita on ostamassa? Niin paljon haaveita ja toiveita, pettymyksiä ja epätoivoa, ja nyt ollaan tässä! Koskaan ennen raskauteni ei ole ollut näin pitkällä (siis niin, että alkiokin olisi kunnossa)! Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että alkiosta on tullut sikiö. Uskomatonta, ihanaa! Toisinaan pelästyn, että tämä kaikki onkin unta, mutta jos niin on, ei saa herättää!

Blogin tulevaisuus

Niinkuin niin monet muutkin lapsettomuutta käsittelevien blogien kirjoittajat plussan jälkeen, niin olen minäkin alkanut pohtia blogini kohtaloa. Alunperin ajattelin, että tämä blogi käsittelisi meidän lapsen yritystä ja sen jälkeen odotusta. Mutta asiat eivät sitten ihan menneetkään niin. Yritys muuttuikin pitkäksi ja odotus toisensa jälkeen keskenmenoksi. Se, minkä piti olla sokeria, kukkasia, etanoita ja sammakoita olikin lopulta jotain ihan muuta. Niinpä tuntuisikin vähän hassulta tänne nyt alkaa kirjoittaa kaikkea sitä, mikä normaaliin odotukseen kuuluu. Toisaalta, tykkään kovasti blogeilusta ja vertaistuki on ollut aivan mahtavaa! Kiitos siitä. Lisäksi olen itse saanut paljon uskoa ja voimaa toisten onnistumistarinoista, ja olisikin ihanaa, jos sitä samaa voisin jollekulle tarjota oman tarinani kertomalla. Tätä tarinaa en kuitenkaan halua kesken jättää. Jos tuntuu siltä, että odotuksesta pitää päästä kirjoittelmaan vähän eri värityksellä, niin ehkäpä sitten jossain vaiheessa avaan tähän rinnalle toisen blogin. Saas nähdä.

Ultra nro 2

Nopeasti vaan tulin kertomaan, että toisessakin ultrassa kaikki oli oikein hienosti! <3 Tällä kerralla pieni vastasi viikkoja 9+2, eli oli jopa kolme päivää isompi, kuin viime ultran mukaan laskettuna. Jokohan tämän onnistumiseen uskaltaisi alkaa luottaa vakaammin.

Mikä tällä kerralla oli eri tavalla

Eihän yksi tässä vaiheessa tehty ultra (tai seuraava, tai sitä seuraava...) takaa raskauden onnistumista, mutta asiaa muutaman päivän pähkäiltyäni päätin, että jollei toisin todisteta, yritän vakaasti uskoa tämän raskauden onnistumiseen. Ei positiivisesta ajattelusta ainakaan haittaa voi olla. Ja jos tulevaisuudessa saammekin huonoja uutisia, ihan yhtä suuri suru ja pettymys se on, vaikka siihen kuinka olisi koittanut varautua. Siispä koitan nyt unohtaa stressin ja pelon ja keskittyä positiivisiin asioihin.

Ajattelin listata muutaman asian, jotka tähän raskauteen johtavassa kierrossa olivat eri tavalla aiempiin verrattuna.

Foolihappo: Kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin, olin ehtinyt syödä foolihappoa 800 ug annostuksella hiukan yli kolme kuukautta. Foolihapostahan sanotaan, että se esim. vähentää keskenmenon, sikiön pienipainoisuuden ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä selvästi, ehkäisee vastasyntyneiden vakavia sydänvikoja, vähentää sikiön epämuodostumien riskiä, ehkäisee raskausmyrkytystä jne. Lisäksi foolihappolisää pitäisi ottaa jo raskautta suunniteltaessa, sillä jotta siitä olisi eniten hyötyä, sitä olisi pitänyt käyttää jo kolme kuukautta ennen raskauden alkua. Edellisen raskauden alkaessa olin ehtinyt syödä foolihappoa vasta muutaman viikon.

Primaspan: Olen syönyt Primaspanenja annostuksella 100 mg/päivä nyt noin ovulaatiosta lähtien. Edellisen raskauden aikana söin Primaspaneja puolikkaalla annoksella. Siihen raskauteen niillä tuskin kuitenkaan oli vaikutusta, sillä haaleasta plussasta ja aikaisesta keskenmenosta johtuen näyttäisi siltä, että jo ihan alussa jotain oli mennyt pieleen.

Ajoitus: Sanotaan, että jos seksiä harrastaa ovulaation aikoihin, munasolun luokse pääsevät nopeimmat siittiöt. Jos taas seksiä harrastaa muutamaa päivää ennen ovulaatiota, oviksen aikoihin jäljellä on enää kestävimmät ja vahvimmat siittiöt. Ovulaation aikoihin minulle tehtiin eräs gynekologinen toimenpide, jonka vuoksi seksin harrastaminen ei ollut mahdollista muutamaan päivään (ja minä olin varma, että siinä menivät myös tärppimahdollisuudet). Niinpä siittiöt, jotka lopulta olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olivat uiskennelleet jo ainakin kaksi päivää.


Kaikkea muuta mielessä: Tuosta edellämainitusta johtuen minun luottoni tärppiin ei ollut kovin suuri. Sen lisäksi olin juuri saanut niitä kamalia "uutisia" lapsettomuuspolilla, ja usko onnistumiseen oli täysin nollissa. Meillä oli juuri tulossa muutto, joten elämä oli yhtä pakkaamista ja tulevan suunnittelua. Testin tein muuttopäivän aamuna ihan vain sen takia, että voisin hyvällä omalla tunnolla juoda pari muuttosiideriä. Raskautuminen tai raskauden onnistuminen ei siis todellakaan ollut päälimmäisenä mielessä.

En tiedä, onko näistä millään mitään vaikutusta, vai sattuiko meillä vaan käymään uskomaton tuuri juuri tässä kierrossa.

-Sunna-

Onnellinen, sekaisin

Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsen kertomaan, että ultrassa oli kaikki ihan niinkuin pitääkin! Olen ihan mielettömän onnellinen ja helpottunut, enkä oikein osaa vielä edes suhtautua koko asiaan. Mutta vau! Uskomattoman ihanaa! Alkio, jonka sydän sykki!

Eli pikkuinen oli 11,5 mm pitkä vastaten viikkoja 7+2, eli aikalailla sitä, mitä olen itsekin laskeskellut. Sydän tosiaan sykki, kuulemma oikein napakasti. <3

Historiani vuoksi minulle varattiin vielä uusi aika vajaan kahden viikon päähän. Toivottavasti silloinkin on kaikki niinkuin pitääkin. Toivottavasti tämä nyt onnistuu!

So far so good

Tänne kuuluu ihan hyvää, ainakin niin pitkälti, kuin itse osaan kertoa. Oviksesta laskettuna tänään on viikkoja jo 7. Ja tosiaan, ei ainakaan tähän mennessä ole ollut mitään spontaaniin keskenmenoon viittaavaa. Se, mikä tässä huolettaa, on raskausoireet, tai lähinnä niiden vaihtelu. Viime viikolla olo huononi niin paljon, että kerran jopa vastasyöty aamupala palautui pikaisesti vessanpönttöön. Sen jälkeen olo alkoi vähitellen parantua ja pahoinvointi ja muut oireet hiipua niin, että tämän viikon maanantaina olo oli ihan normaali. Ja siitäkös sitten sain aihetta paniikille. Olin jo ihan varma, että tämä oli siinä. Mutta kuinkas ollakaan, seuraavana aamuna herätessäni pahoinvointi ja muut oireet olivat löytäneet tiensä takaisin. Olen lukenut, että oireiden vaihtelu voi olla ihan normaalia, mutta en silti ymmärrä, mistä se johtuu? Jos hormonit aiheuttaa pahoinvoinnin, niin miten se voi yhtäkkiä vaan loppua? Hormonit kuitenkin tässä vaiheessa vielä lisääntyvät kaiken aikaa. Vaikea uskoa myöskään siihen, että keho tottuisi, sillä miksi pahoinvointi sitten alkaisi uudestaan?

Ihan turhahan noita oireita on kyttäillä, ne kun tosiaan voi olla mitä vaan, eivätkä oikeasti edes kerro mitään. On minulla aiemmissakin raskauksissa aina ollut pahoinvointia, mutta silti lopputulos on ollut aina huono. Mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Huomenna sitten nähdään, onko kohdussani tällä kerralla elämää. Pelottaa....